Kutsu sääntömääräiseen kevätkokoukseen

Heippa kaikki sklubilaiset!

Ja lämpimästi tervetuloa yhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen 24.3. kello 18 alkaen Proffan Kellarin Isoon Kabinettiin. Ohessa liitteenä kokouksen esityslista sekä vuoden 2015 toimintakertomus.

Tämän lisäksi kokouksessa keskustellaan Sklubin taloudesta. Viimeiset kaksi toimikautta yhdistyksemme on säästänyt ahkerasti 50-vuotisjuhlia varten ja tämä on valitettavasti vaikuttanut yhdistyksen toiminta-avustuksen suuruuteen. TYY:n toiminta-avustus kun ei mahdollista liiallista säästämistä.

Vuoden 2016 aikana on tarkoitus vakauttaa Sklubin talous entiselleen niin, että jatkossa yhdistyksen pääsääntöinen tulonlähde koostuisi TYY:n toiminta-avustuksesta sekä Unican ravintolakyselystä. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että yhdistyksemme tilille jää vuosijuhlien jälkeen enemmän rahaa kuin mitä vuoden 2016 talousarviossa lukee. (Huom! Nämä tosin vasta alustavia laskelmia)

Kevätkokouksessa haluaisimmekin keskustella siitä, mihin yhdistyksen varoja tulisi tänä vuonna kohdentaa. Esimerkiksi pitäisikö järjestää enemmän edullisempia tapahtumia tai kenties hankkia jotain tarpeellista Sklubihuoneelle? Pyytäisimmekin, että pohtisitte asiaa ja tulisitte yhdistyksen kevätkokoukseen kertomaan mielipiteenne.

Aurinkoisin terveisin,
Venla Rousku
Puheenjohtaja
Sklubi ry

Begin typing your search term above and press enter to search. Press ESC to cancel.

Back To Top