Hallitus 2018

Sosiaalitieteiden klubin hallitus valitaan vuosittain demokraattisesti syyskokouksessa, joka pidetään perinteisesti loka-marraskuussa. Hallituslaisiksi voivat hakea ainejärjestön jäsenet. Tällä hetkellä hallituksessa on 13 jäsentä ja kolme varajäsentä. Kokoukset ovat avoimia, ja jokainen on tervetullut seuraamaan kokousta. Hallituksen jäsenet ja yhteystiedot löydät tältä sivulta.

Veera Heikkilä – puheenjohtaja

Puheenjohtajana yksi tärkeimmistä tehtävistäni on pitää hallitus kasassa ja huolehtia siitä että homma toimii. Byrokraattinen puoli, henkilökunnan kanssa yhteyden pitäminen ja muut juoksevat asiat ovat vastuullani. Pääpaino on kuitenkin kokouksen valmisteluissa ja asioiden eteenpäin viemisessä. Pyrin siis pitämään kaikki langat käsissäni ja luomaan mahdollisimman hyvän ympäristön hallituslaisten työskentelylle.

“Lempeä mutta kivenkova.”

“Parasta, mitä Sosiaalitieteiden klubille on tapahtunut.”

“Hommat hanskassa ja hanskat hukassa – kuitenkin hanskat löytyvät aina lopulta! Veeran hallituksessa on hyvä olla.”

Iida Hakala – varapuheenjohtaja

Varapuheenjohtajana toimin puheenjohtajan oikeana kätenä ja vasempana jalkana. Käytännössä tuen Veeraa kaikessa ja tarkkailen, että asiat hoituu niinkun niiden pitäisi hoitua. Kaikenlaisen pienen puuhastelun lisäksi tuuraan Veeraa tarvittaessa mm. kokouksien pitämisessä.

“Elämä ilman Iidaa on kuin kahvi ilman maitoa. Maistuu, mutta pahalta.“

“Jos on jotain mitä Iida ei tiedä, sitä ei tarvitse tietää.”

“Iida on niin vahvasti kaikessa mukana, että asuntojakin löytyy eri puolilta Turkua.”

Aura Kaartinen – sihteeri

Sihteerinä oleellisin tehtävänäni on koostaa kokousten kulku, tehdyt päätökset ja muut esiin nousseet asiat pöytäkirjoiksi, sekä olla piikki taloudenhoitajan ja pöytäkirjan tarkistajien lihassa. Minulta voi siis tarkistaa jos jokin asia meni kokouksessa ohi – tai sitten minä olen se, joka tuplatarkistaa asioita ja soittelee perään. Sihteeröinnin lisäksi katson tuutorivastaavana laitoksemme tuutoreiden perään, ja että näiden ja hallituksen välinen yhteistyö rullaa ongelmitta.

“Pystyy kirjaaman kaiken maailman höpöhöpötkin asialliseen muotoon pöytäkirjoja varten.”

“Diplomaattinen järjen ääni.”

“(Turusta katsottuna) pohjoisen kasvatti, jonka pohtiva ote vie ryhmäkeskustelut uudelle tasolle.”

Justus Mahonen – taloudenhoitaja

Taloudenhoitajana tehtäväni on pitää Sosiaalitieteiden klubin raha-asioista huolta. Huolehdin siis siitä, että järjestön tilillä on tarpeeksi massia eikä rahaa liiku kirjanpidon tai hallituksen päätösten ohi. Makselen myös kaikki laskut ja pidän kirjanpitoa tilitapahtumista.

“Justuksen ensiaskeleiden ottaminen kalenterin käytön opetteluun tarjoaa vuoden kiehtovinta viihdettä”

“Justus vastaa viesteihin aina kun sitä vähiten odotat.”

“Justuksesta huokuu massikeisarin into ja kunniakkuus!”

Koulutuspoliittiset vastaavat:

Anna Kuusela

Yhtenä järjestömme koulutuspoliittisista vastaavista pyrin saamaan opiskelijoiden äänen kuuluviin laitoksemme ja oppiaineidemme erinäisissä kokouksissa ja palavereissa. Toimin myös linkkinä ainejärjestömme, opiskelijoidemme ja henkilökuntamme välillä. Kopoasioissa keskityn erityisesti kandivaiheen sosiaalitieteiden, sosiaalipolitiikan, sosiologian ja taloussosiologian opiskelijoiden edunvalvontaan. Käytännössä hommamme kuitenkin kietoutuvat kanssakopojeni Mian ja Riinan kanssa vahvasti yhteen. Meihin saa ottaa yhteyttä ihan kaikissa mahdollisissa opiskeluun ja yleisesti elämään liittyvissä huolissa, kysymyksissä ja kehitysideoissa! Tämän lisäksi toimin vuoden 2018 hallituksessa myös vallankumousagitaattorina.

“Sosiaalitiedeiden klubin kävelevä kalenteri. Jos et tiedä missä sinun pitäisi olla, Anna varmasti tietää”

“Annan vahva kokemus ainejärjestötoiminnasta kantaa meitä kaikkia eteenpäin”

Mia Leino

Tuoreena koulutuspoliittisena vastaavana toimenkuvani on pitkälti samanlainen kuin kollegani Anna tuossa jo kuvaili. Toimenkuvan ydin on siis edustaa opiskelijoita erilaisissa opiskeluun liittyvissä palavereissa ja tiedottaa laitoksen asioista ainejärjestölle. Minä vastaan pääasiassa sosiaalityön koko tutkinnon, sekä sosiaalipolitiikan maisterivaiheen opiskelijoiden asioista. Tämän lisäksi toimin yhteyshenkilönä Talentiaan, sekä pommitan sosiaalityön opiskelijoita satunnaisesti harjoittelu- ja työpaikkailmoituksilla. Kaikenlaista palautetta opinnoista otan enemmän kuin mielelläni vastaan niin kasvotusten kuin säpolla!

“Mia on mahtavasti kartalla kaikesta kopoiluun liittyvästä eli jos joku asia mietityttää niin Miaa kannattaa mennä vetämään hihasta!”

“Rehellinen ja välittävä nainen, joka uskaltaa sanoa asiat suoraan. Miasta saa myös 6/5 hyttikaverin!”

Riina Kauppinen

Kuten edellä on sanottu, koulutuspoliittisen vastaavan toiminta näkyy parhaiten henkilökunnan ja opiskelijoiden väliin sijoittuvassa toiminnassa. Edustamme opiskelijanäkökulmaa henkilökunnalle ja pidämme opiskelijakollegat perillä yliopistolla, laitoksella ja oppiaineissa tapahtuvista asioista. Jos suunnitelmatyö koskettaa opiskelijoita, löydät meidät sieltä! Tänä vuonna keskitymme aiempaa enemmän yhteistyöhön. Kopokomppaniamme kasvaa jäsenistömme mukana, jolloin voimme toiminnallamme parhaiten mahdollistaa uutta ainejärjestöämme vastaavan edunvalvonnan. Minun päävastuualueeni on maisterivaiheen edunvalvonta sosiologiassa ja taloussosiologiassa. Meille kopoille saa aina laittaa viestiä, tai nykäistä hihasta käytävällä! Mitä kopot eivät tiedä, kopot selvittävät! Tämän lisäksi toimin vuoden 2018 hallituksessa ympäristötoimihenkilönä.

“Meidän ikioma länsimetro, saapuu mutta kukaan ei tiedä milloin.”

“Riinasta hehkuu aito välittäminen kanssaihmisiä kohtaan.”

“Kiinnostunut kaikesta ja kaikista! Riinalle voi purkaa kaikki huolet maan ja taivaan väliltä.”

Venla Savola – Index-vastaava

Index-vastaavana toimin myös Indexin hallituksessa ja pidän huolen, että Indexissä ollaan perillä, mitä meidän ainejärjestössä tapahtuu ja meillä mitä Indexissä tapahtuu. Käyn siis paljon kokouksissa, iltakouluissa ja olen kaikilla sitseillä siivoamassa!

“Venla on C-vitamiini kaamoksen keskellä – saa sinutkin hymyilemään!’’

“Venlan lempeys saa kaikki tuntemaan olonsa tärkeäksi.”

“Ainoa miinuspuoli Venlassa on syvään juurtunut espoolaisuus.”

Ilmari Helva – SYY-vastaava

Hallituksen SYY-vastaavana toimin viestinvälittäjänä ainejärjestömme hallituksen sekä SYY Turun hallituksen välillä. Pyrin muutenkin lisäämään SYY-tietoisuutta ainejärjestössämme eli liittykäähän SYY:hyn joka on meidän ns. ammattiliitto ja muutenkin etujen valvoja (näin SYY Turun jäsenhankintavastaavana). Lisäksi olen Turun yliopiston jäsenenä Westermarck-seuran opiskelijajaoksessa, jossa on edustajia kaikista Suomen korkeakouluista, joissa sosiologiaa voi opiskella. Toki koetan muutenkin olla avuksi ainejärjestömme toiminnassa näin hallituksemme akateemisena vanhuksena!   

“Hyvän hengen luoja, kaikessa aina innoissaan mukana”

“Hallituksen akateemisesti vanhin eli virallisesti kunkku.”

“Akateeminen vanhuus ei tule yksin, vaan opiskelijatapahtumien lomassa. SYY saapua tapahtumiin.”

Emmi Vainio – viestintä- ja markkinointivastaava:

Viestintä- ja markkinointivastaavana tärkeimpiin tehtäviini kuuluu se, että te pysytte ajan tasalla ainejärjestömme asioista ja tapahtumista. Tämän työn hoidan sähköpostilistamme, kotisivujemme, Facebookin ja Instagramin kautta. Markkinointipuoli hoituu myös hyvin, kun on yhden kurssin markkinointia lukenut kauppakorkeassa.

“Nettisivujen pelastaja!!”

“Emmi pitää kaikki ajan tasalla järjestön asioista huikealla viikkopostillaan”

“Lyhyesti sanottuna: Kukaan ei voi olla tykkäämättä Emmistä!”

Sara Levänen – sosiaalipoliittinen, hyvinvointi- ja liikuntavastaava, häirintäyhdyshenkilö

Sosiaalipoliittisena vastaavana tehtäviini kuuluu opiskelijoiden edunvalvonta ja opiskelijoita koskevista sosiaalipoliittisista muutoksista tiedottaminen. Hyvinvointi- ja liikuntavastaavana pyrin pitämään huolta jäsenistön jaksamisesta opiskelukiireiden keskellä ja järjestän hyvinvointia tukevaa toimintaa. Välitän myös eteenpäin CampusSportin tiedotteita. Näiden lisäksi toimin myös järjestömme toisena häirintäyhdyshenkilönä. Minuun voit ottaa yhteyttä, jos koet kokeneesi epäkunnioittavaa käytöstä tai suoraa häirintää.  Häirintäyhdyshenkilöllä on vaitiolovelvollisuus, joten voit rohkeasti tulla puhumaan luottamuksellisesti heti, jos jokin tuntuu olevan vialla.

“Sarasta huokuu hyvinvointi ja innostus! Toivottavasti se tarttuu muihinkin Sosiaalitieteiden klubin jäseniin”

“Sara tietää mitä tapahtuu ja voimme jättää hyvinvointimme luottavaisin mielin hänen käsiinsä”

“Mahdottoman miellyttävä sosiaalipoliittinen tietopankki!”

Tapahtumavastaavat:

Amanda Nousiainen

Tapahtumavastaavan tehtävässä olen vastuussa ainejärjestömme jäsenten viihtyvyydestä ja elämänilosta juhlatoiminnan kautta. Toisin sanoen jos on tapahtumiin liittyviä ideoita, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Poikkitieteellisyydestä plussaa!

“Amanda on tehopaketti, joka pistää asiat hoitumaan”

“Amandalla pysyy kaikki langat käsissä vaikka maailma räjähtäisi.”

“Aina ideoimassa kaikkea uutta ja mahtavaa! Rohkea ja osaava nainen!”

Lotta Nurola

Tapahtumavastaavana pyrin siihen, ettei jäsenistöllä Sosiaalitieteiden klubissa olisi tylsää! Tehtävänämme yhdessä Amandan kanssa on järjestää teille muutakin kuin nenä kirjassa kiinni istumista ja auttaa välillä (mahdollisimman usein) tarjomaan huikeita mahdollisuuksia relaamiseen! Tapahtumavastaavana huolehdin sananmukaisesti kaikenlaisista tapahtumista – niin perinteikkäistä kuin aivan uusistakin. Sosiaalitieteiden klubin tapahtumissa nähdään!!

“Aina iloinen Lotta, joka piristää kaikkia omalla olemuksellaan”

“Jos on jotain mitä Lotta ei tee, niin se on tylsä tapahtuma”

“Supersympaattinen ja aurinkoinen fuksi, joka osaa ottaa kaikki huomioon.”

Varajäsenet:

Janina Savolainen

Varajäsenenä tehtäväni on auttaa muita hallituslaisia kaikessa missä ikinä apua tarvitaan. Tämän lisäksi toimin myös lippu-upseerina.

“Janina on apuna kaikessa, mitä ikinä päätämmekään tehdä.“

“Janina asenteesta kaikki voisivat ottaa mallia, aina reippaana mukana ja ideoimassa uutta.”

“Pitää Sosiaalitieteiden klubin lipun ja tunnelman ylhäällä!”

Kirsti Sippel, häirintäyhdyshenkilö

Hallituksen varajäsenenä toimin kaikenlaisissa tehtävissä, joihin tarvitaan auttavaa käsiparia. Häirintäyhdyshenkilönä ja yhdenvertaisuusvastaavana tehtäväni on toimia tukihenkilönä, jonka puoleen voit kääntyä jos koet tulleesi epätasa-arvoisesti kohdelluksi, kiusatuksi tai häirityksi yliopistomaailmassa. Häirintäyhdyshenkilöä sitoo vaitiolovelvollisuus, joten yhteyden ottaminen ja keskustelut ovat täysin luottamuksellisia. Tule rohkeasti juttelemaan tai lähetä meiliä – pohditaan yhdessä, miten tilannetta lähestytään.

“Kirsti meidän valefuksi.”

“Kirsti on aidosti kiinnostunut muiden ihmisten hyvinvoinnista, mikä on mahtavaa!”

“Pitää huolta järjestömme huonovointisuudesta – poistamalla sen!”

Samuli Tikkanen

Varajäsenenä teen vähän kaikkea, mutta en paljon mitään. Kulttuurivastaavan pestissäni pidän huolta Sosiaalitieteiden klubin henkisestä ravinnosta sekä pidän jäsenistön tietoisena Turun monipuolisesta kulttuuritarjonnasta. Westermarck-seuran varajäsenenä toimin kaikkien Suomen sosiologian opiskelijoiden yhteishengen hyväksi.

“Mahtavia uusia ideoita sosiaalitieteilijöiden sivistämiseksi.”

“Huikee tyyppi!”

“Samulin epävirallinen hallituspesti on gangsta rap -sanoman levittäjä.”

 

 

Jorge – Sosiaalitieteiden Klubin virallinen saukko

Tehtäväni on pääasiassa vain esittää oikeata saukkoa sekä toimia Sosiaalitieteiden Klubin epävirallisena pirtsakkana maskottina. Minut löytää useimmiten ainejärjestöhuoneelta, mutta syksyisin vierailen myös Aurinkolahdessa, jossa osallistun nuorten jäsenten kanssa erilaisiin aktiviteetteihin. Saukkona toimimisessa kaikkein parasta on se, ettei tarvitse tehdä juuri mitään.

”Jorge hei, kantsisko sun käydä testauttaa sukupuolitaudit??”

”Saukko makes Sklubi great again”

”Muistelen lämmöllä eroottisia hetkiämme saaristolaiturilla, oi sydämeni käpy. Olimme kuin laivat yössä, eikä intohimomme voinut kestää, mutta annoit minulle rohkeutta fuksivuoteen ja uskoa itseeni.”

”Jos voisin kaiken sulle antaa, sen tekisin.”