Mikä taloussosiologia?

Taloussosiologian oppituoli perustettiin Turun kauppakorkeakouluun vuonna 1967. Oppiaine siirtyi Turun kauppakorkeakoulusta yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan vuonna 2010. Kulutukseen ja yhteiskunnan rakenteellisiin tunnuspiirteisiin liittyvät kysymykset ovat oppiaineen keskeisimpiä opetus- ja tutkimusaiheita. Esimerkiksi “Kuluttajan käyttäytyminen” mainittiin taloussosiologian painopistealueena jo 1960-luvulla. Vuosikymmenten kuluessa markkinatalouden ilmiöiden tutkimus ja opetus ovat tietenkin monipuolistuneet, mutta historialliset perinteet ovat edelleen läsnä turkulaisessa taloussosiologiassa.

Mitä taloussosiologiassa tutkitaan ja opetetaan?

Taloussosiologiassa ollaan kiinnostuneita sosiaalisten suhteiden merkityksestä taloudessa, sillä kaikki arki ja yhteiskunnalliset ilmiöt ovat sidoksissa talouteen. Taloussosiologinen tutkimus ja opetus siis käsittelee yksilöiden arjen kannalta tärkeitä ja ajankohtaisia ilmiöitä, kuten kulutusta, työelämää ja kulttuuria. Oppiaine tarjoaa useita mielenkiintoisia kursseja niille opiskelijoille, jotka haluavat ymmärtää taloutta ja taloudellista toimintaa sosiaalisten suhteiden ja kulttuurin vaikutuksen kautta.

Taloussosiologian opintojen kautta opiskelija perehtyy erilaisiin taloudellisiin toimintaympäristöihin ja niiden keskeisiin piirteisiin. Opiskelija oppii tarkastelemaan taloudellisia ilmiöitä sosiaalisesta perspektiivistä, osana laajempaa yhteiskunnallista kontekstia. Taloussosiologian näkökulmat ja menetelmät tarjoavat työkaluja yksilön ja talouden monimutkaisten kytkentöjen ymmärtämiseen.

Taloussosiologian opetus on keskittynyt seuraaville aloille:

• kulutus ja kulttuuri
• työelämä ja organisaatiot
• informaatioyhteiskunta ja media
• yhteiskuntarakenteet ja sosiaaliset verkostot
• hyvinvoinnin rakentuminen
• ympäristö ja arvot
• matkailu ja vapaa-aika

Taloussosiologit työelämässä

Laaja-alaisuutensa ansiosta taloussosiologian opinnot antavat opiskelijalle hyvät edellytykset nyky-yhteiskunnan ymmärtämiseen. Valmistunut taloussosiologi osaa analysoida yhteiskunnallisia muutoksia ja yksilöiden käyttäytymistä sekä soveltaa tällaista tietoa työtehtävissään.

Taloussosiologeja toimii tutkimus- ja kehitys- sekä henkilöstöhallinnon tehtävissä mm. kaupan, teollisuuden, pankkitoiminnan ja tutkimuksen aloilla. Lisäksi taloussosiologiaa opiskelleet sijoittuvat yleishyödyllisiin järjestöihin ja valtionhallinnossa asiantuntija- ja johtotehtäviin. Taloudellisen ja sosiaalisen näkökulman yhdistäminen on taloussosiologin vahvuus työmarkkinoilla.